1 – 2 luokka

Rauski-roboon tutustuminen, kokemukset?
Kaikki eivät halunneet/uskaltaneet kokeilla robottia ensimmäisellä kerralla.
Joitain oppilaita näkyi jännittävän kokeilu kovasti, mutta helpotus tuli, kun uskalsi kokeilla. Sopii jokaiselle ikäluokalle 1-6 luokkalaisista, jos eivät entuudestaan ole tuttuja ohjelmoinnin kanssa. Sopiva ryhmäkoko tehtävään on n. 10 oppilasta. Jos enemmän, niin tulee liikaa odottelua.

Karkkirobotti, kokemukset?
Ekaluokkalaisista osa pystyi hahmottamaan tehtävän, mutta osalle tuntui olevan liian vaikeaa. Yksi kierros ehdittiin oppitunnin aikana. Opettaja tarvittiin apulaisena paljon. Kaikki eivät jaksaneet keskittyä kuuntelemaan ohjeita, ja heillä oli tehtävän suorituksessa ongelmia sen vuoksi. Tämän tyyppinen tehtävä sopisi paremmin kevätlukukaudella, kun koulussa olemiseen on jo enemmän totuttu.
Kakkosluokkalaisilta tehtävä sujui helposti, robotti ohjattiin suorinta reittiä kohteeseen. Muutamat kokeilivat robottina olemista ja onnistuivatkin. Kierroksia 2-3 oppitunnin aikana, opettajan apua tarvittiin jonkin verran.

Lautapelit (=Robogem), kokemukset ?
Ekaluokkalaiset pelasivat koko luokka kerrallaan (=22 oppilasta) Robogemiä ilman F-kortteja. Opasvideo katsottiin pätkissä (koska video niin nopeatempoinen), ja koodiope kertoi yksityiskohtia tarkemmin. Aloitettiin viiden kortin ohjelmien tekemisellä. Ryhmät pääsivät yllättävän äkkiä pelin juonesta kiinni, joskin tasoeroja oppilaiden kesken aika suuria. Luokan opettaja osasi kuitenkin jakaa ryhmät sellaiseksi, että jokaisessa ryhmässä oli ainakin yksi nopeammin asiat hoksaava. 1 – 2 peliä ehdittiin pelata per ryhmä. Aikaa käytettiin melkein 2 oppituntia, välitunti välissä.
Kakkosluokkalaiset pelasivat koko luokka kerrallaan (=15 oppilasta) Robogemiä n. 60 minuuttia. Muutama pelasivat pareittan ja parityöskentely onnistui hyvin. Opasvideon jälkeen oppilaat osasivat helposti ryhtyä pelaamaan, kun koodiope ja ope avustivat. Avustajia tarvittiin koko pelin ajan. Haastetta riitti myös toiseksi kerraksi, ilman F-korttejakin. F-kortteja kokeiltiin, mutta suurin osa ei ymmärtänyt niiden tarkoitusta.

Lautapelit (=RobotTurtles), kokemukset ?
Ekaluokkalaiset pelasivat Robo Turtles peliä n. 100 minuuttia. Se oli sopivan tasoinen peli heille, funktiokortteja (=sammakko) ei tarvinnut ottaa peliin mukaan.
Kakkosluokan RobotTurtles pelissä aloitettiin liian helpolla pelillä (=ilman jää- tai kivimuureja), koska ehdittiin liian monta kierrosta (=3). Nopeimmalla ryhmällä alkoi keskittyminen herpaantua ja heille piti keksiä muuta tekemistä.  Robogem sopi vaativuudeltaan kakkosluokkalaisille tätä peliä paremmin.

Visuaalinen ohjelmointi (=koodaustunti tietokoneella), kokemukset?
Ykkösluokkalaisten kanssa tehtiin Angry Birds- sokkeloa kokonaiset kaksi oppituntia. Koko luokka kerrallaan ja työskentely tehtiin koneilla pareittain. Lapset jaksoivat oikein hyvin. Parityöskentely sopi tähän tehtävään erittäin hyvin. Osa ehti tehdä lähes kaikki tehtävät. Vaikein osuus oli code.org sivulle kirjautuminen. Tehtävä sopi vaikeusasteeltaan hyvin jo tämä ikäisillekin. Muutamia vaikeimpia tehtäviä katsottiin yhdessä projektorilta läpi.
Kakkosluokkalaisten kanssa Angry Birds- sokkelon kanssa työskenneltiin n. 60 minuuttia. Työskentely pareittain onnistui aika hyvin. Osa pareista pääsi melkein kaikki tehtävät. Sokkelo-tehtävä oli oikein sopiva tämän ikäisille. Ensi kerralla katsotaan yhdessä muutama vaikeimmista tehtävistä läpi

Ohjelmoinnin käsitteet, kokemukset?
Ekaluokkalaisten kanssa luettiin Luku1 Hello Ruby- kirjasta. Sitten tehtiin muutama tehtävä perustuen kirjaan. Oppilaat ymmärsivät pääosin annetut tehtävät. Koodisatukirja näytti sopivan hyvin ykkösille.
Kakkosluokan kanssa käytiin läpi Algoritmi- käsitettä. Ensimmäisenä harjoituksena tehtiin pareittain suullisesti algoritmi MitenLähdenKouluun(). Oppilaat pääsivät hyvin juonesta kiinni. Toisena harjoituksena tehtiin algoritmi TaittelePaperilennokki(). Tunnin lopuksi koodiope esitteli oppilaille ja opettajalle Linda Liukkaan kirjan Hello Ruby. Kirjasta luettiin muutama luku, ja tehdiin 1 luvun ensimmäinen tehtävä. Tämä oli sopiva tunti kakkosluokkalaisten ikäisille.

Lego Mindstorms, kokemuksia?
Ykkösluokkalaiset jaettiin kahteen ryhmään (11+11). Toinen porukka ohjaili oman open kanssa robotteja salissa, kun toinen porukka tutustui legojen ohjelmointiin koodiopen kanssa. Jopa puolikas ryhmä tuntui olevan liikaa, kun piti odotella omaa vuoroa robotin ohjailuun. Bluetooth ei ollut tälle porukalle tuttu sana. Tämä oli perjantain viimeinen tunti, joten keskittyminen alkoi herpaantua lopussa. Jäi tunne, että oppilaille kuitenkin jäi mielikuva siitä, että robotteja voi ohjelmoida ja vielä aika helposti.
Kakkosluokkalaiset jaettiin kahtia: tytöt ja pojat. Pojat ohjailivat viitosluokasta lainatun oppilasavustajan kanssa robotteja ensin liikuntasalissa. Bluetooth tuntui olevan ”tekniikkana” tiedossa aika monella. Tytöt kokeilivat ensin koodiopen kanssa ohjelmakoodin tekemistä anturille. Saattaa olla, että oppilailla jää mieleen tunnista, että robotteja voi ohjelmoida. Ja, että ohjelmointi robotille ei kovin vaikeaa olla. Keskittyminen alkoi pojilla herpaatua lähestyttäessä ruokatuntia, eivätkä oikein jaksaneet kuunnella ohjelmointi- osiota.

Mainokset